Pirulainen (Pohjanmaa)

Pirulainen – pelimannipunkia rockin potkulla ja taidokkaalla twistillä!


Pirulainen on hurmaava livebändi, joka ei jätä yleisöään kylmäksi. Vaikka keikoilla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, löytyy vastapainoksi vielä enemmän hyväntuulisuutta ja positiivista miesenergiaa.

Pirulaisen mehevään meininkiin on poimittu parhaita vaikutteita rytmimusiikin koko kentältä – yhtään väheksymättä vaikkapa vanhaa suomi-iskelmää tai Amerikan blues- ja folktyylien loputonta kirjoa. Mietityt sovitukset jalostavat vaikutteet pirulaissoundiksi, jollaista ei ole toista. Bändin oma vakimiksaaja takaa keikoilla sen, että soundi tulee laadukkaasti taloon ja myös akustiset soittimet erottuvat edukseen.

Pirulainen on julkaissut kolme pitkäsoittoa:

  • Hurja hehku (2013). Levy palkittiin Vuoden kansanmusiikkilevynä.
  • Valo viipyä voi (2015). Radiossa soi nimibiisin lisäksi varsinkin tunnelmallinen ”Kun sataa kaatamalla”.
  • Vedenjakaja (2018), jolta kanaville mm. on löytänyt jamaikalaista keinuntaa ja pohjoista pelimannipaahtoa yhdistävä ”Tavallinen tarina”.

Tarttuvan musiikin ja hyvän livemeiningin ansiosta Pirulaisella on ollut taattu suksee missä ikinä esiintyykin. Korkeatasoinen mutta maanläheisen räväkkä ryhmä on ehtinyt kiertää Suomen klubeja ja festareita pitkin poikin. Festareista mainittakoon esimerkiksi Provinssi, Kaustinen Festival, Kihaus, Työväen musiikkijuhlat, Haapavesi Folk, Helsingin Maailmankarnevaalit, Kihveli Soikoon, Kyrö Distillery Fest, Rytmiraide, Paukun Festarit, Oulun Juurihoito. Klubeista Rytmikorjaamo, Tavastia, Tallinna Rock Cafe, Telakka, Tulli-klubi, Suisto, Vakiopaine, Bar15 ja niin edelleen.

Pirulaisen yhteydessä on viitattu mm. seuraaviin nimiin: Tuomari Nurmio, Kauko Röyhkä, Lauri Tähkä, Kolmas Nainen sekä Tom Waits, The Pogues, Gogol Bordello ja Mumford & Sons. Pirulainen ei kuulosta keneltäkään näistä, vaan itseltään, mutta saattepahan lisää kiinni ideasta!

Pirulaisen soitinnus on onnistunut sekoitus sähköisiä rock-instrumentteja ja aitoja pelimannisoittimia. Tarvittaessa myös akustisen keikan heittävä kokoonpano on:

  • Esa Alanko, laulu, banjo
  • Kyösti Järvelä, viulu
  • Lauri Kotamäki, haitari
  • Anssi Rantala, rummut
  • Tero Hautamäki, kontra- ja sähköbasso
  • Tommi Ojala, sähkökitara ja akustinen

Bändin todellisen kansanmusiikkisiiven muodostaa parivaljakko Järvelä-Kotamäki. Kaksikon MäSä Duo palkittiin vuonna 2017 Suomen parhaana kansanmusiikkiyhtyeenä. Rokkaavat pelimannit ovat edustaneet Suomea Uzbekistanissa folkin MM-kisoissa ja tulleet kehutuiksi myös Madventures-kirjassa Mad Music. Pirulaisessa duo on kuitenkin vaarallisimmillaan…

Pirulainen voi tarjota yhden elämäsi parhaista live-illoista suomenkielisen rytmimusiikin saralla. Älä enää odota – tilaa lyömätön bändi keikalle!

Nettisivut
Facebook
Spotify
Youtube

Tapahtumajärjestäjälle

Sovitut keikat näet täältä.

Poimi tästä lyhyt kuvaus esim. FB-tapahtumaa varten:

Pirulainen – pelimannipunkia rockin potkulla ja taidokkaalla twistillä. Yhtye on niittänyt mainetta livebändinä, joka ei jätä yleisöään kylmäksi. Vaikka keikoilla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, löytyy vastapainoksi vielä enemmän hyväntuulisuutta ja positiivista miesenergiaa. https://www.youtube.com/watch?v=4m0TtHuFMbI

Voit käyttää tapahtumaviestinnässä alla olevia kuvia. Mainitse kuvaajan nimi.

tero2-0982.jpg
Kuva: Taru Rantala
Pirulainen_promo.anterosemi
Kuva: Antero Semi
Pirulainen1
Kuva: Jyrki Kallio
Pirulainen3
Kuva: Jyrki Kallio
tero6-
Kuva: Taru Rantala

Pirulainen tekniikka

Ohjelmatoimitusehtoina noudatetaan Suomen ohjelmatoimistot ja agentit Ry:n yleisiä ehtoja. Selvät sävelet on hyvästä tässäkin asiassa.

Pyydä tarjous