Opit ensimmäisen valokuvanäyttelyn tekemisestä

Valmistuin TSL:n valokuvauslinjalta marraskuussa 2017 ja lopputyönä tehtiin yhteisvalokuvanäyttely Oma Tila Kaapelitehtaalle tammikuussa 2018. Kuten tapana on, mopo karkasi käsistä ja yhteisnäyttelyn lisäksi kuvani olivat esillä 5 kirjastossa 1-2/2018.

Mitäs vaikeaa valokuvanäyttelyn tekemisessä on? Sen kun ottaa kuvat, tulostaa/tulostuttaa ne ja ripustaa valittuun paikkaan… 🙂 Niinpä. Tähän kohtaan leveä ja äänekäs hymy, jota nauruksikin tituuleerataan.

Oma tila -valokuvanäyttely

20180121_174330
Oma tila -näyttely Jukka Male museo, Kaapelitehdas

Opiskeluiden alettua tammikuussa 2017 tiesin jo lopputyöaiheeni. E Street Punks. Bändin managerina intoa, halua ja tarvetta valokuviin oli. Mikäs sen näppärämpää kuin kuvata kaikkialla. Niinpä kuvasin bändiä niin treeneissä, studiolla ja keikoillakin. Bändi oli innolla mukana. Olipa meillä oikein kunnon promokuvasessiokin. Pidin matkan varrella huolta, että saisin näyttelyyn yhden kunnon keikkakuvan, jossa näkyisi koko bändi. Ja tähän tuli tasan yksi tilaisuus. Syyskuussa Tavastialla. Vaikkei kuva teknisesti olekaan mikään megaluokan suoritus, niin kuva on kelpo otos.

Kun näyttelyyn alettiin tosissaan valmistautua syksyllä 2017, aloin perkaamaan kuvia. 1600 kohtuullisen kelvollista otosta, josta oli jo huonot kuvat pois. Siitä sitten valitsemaan. Aikani kuvia plärättyäni aloin ymmärtää kuinka vaikea savotta on kyseessä.

Hain kuviin lähestymiskulman:

  • Pääasiassa muita kuin keikkakuvia –> halusin näyttää niitä tilanteita, mitkä yleisölle ei yleensä näy
  • Aikuiset ihmiset tekee musiikkia innosta ja hauskuudesta –> rock’n’roll kliseet on aika useinkin kaukana
  • Kuvien pitää kertoa tarinansa ilman selityksiä
  • Jokaisella kuvalla on oltava tarinassa paikkansa

Paras tuki valokuvanäyttelyyn valmistautumiseen oli palkitun valokuvaaja Maija Tammen vierailu tunneilla. Hän sanoi muutaman vinkin, jotka jäivät päähän soimaan ja allekirjoitan nämä kaikki. Kiitos Maija!

  • Jos kuvat on vierekkäin, ihminen katsoo sitä tarinana.
  • Jos laitat kuvatekstin, niin sen pitää tuoda kuvaan lisää. Esim. jos sinulla on kuva järvestä, niin älä laita: ”XXjärvi ja päivämäärä” – ei se ketään kiinnosta. Mutta jos kuva onkin kaunis kuva järvestä ja kuvatekstissä kerrot, että se on Euroopan saastunein järvi, niin silloin siinä on lisäarvoa.
  • Kun kuvia valitsee, niin ulkopuoliset ihmiset näkee pelkän kuvan. Sinä itse olet kuvaajana mukana kuvien synnyssä ja sinulla on tunneside niihin. Et todennäköisesti sen vuoksi osaa valita parhaita ja koskettavimpia kuvia. Kysy siksi mielipidettä ulkopuolisilta.

Istuin kuvien kanssa pari päivää koneella ja käsittelin ne mustavalkeiksi (olin jo aikaisemmin päättänyt musta-valkeasta lähestymisestä). Kollegan kanssa konttorilla tulostettiin kuvat A5 koossa + A3 koossa pääkuvat – ne oli selvät. Kuvissa oli monen monta ylimääräistä vielä. Tarkoitus oli konkreettisesti pöydällä pyörittää kuvia ja katsoa mistä tulisi järkevä tarina. Kun olin tyytyväinen, vein kuvat koululle ”tuomiolle” ja sain muutamia selviä parannuksia kuvasarjaan.

Mietin kuvasarjalle nimeä. Vaikka en halunnut kuviin esittelytekstiä, niin nimi pitäisi olla. Ja Maijan innoittamana nimen pitäisi olla jollain tapaa pysäyttävä. Bändin kanssa oli taas jotain höpisty whatsapissa. Jotain asiaan kuulumatonta mitä todennäköisimmin. Teemu, lentävien lauseiden erityismies, siteerasi jossain kohti Lemmyä: ”If you think you are too old to rock’n’roll then you are.” En enää sen enemmän muista asiayhteyttä, mutta lausahdus alkoi ponnahdella taajaan mieleen. Olisiko siitä näyttelyn nimeksi? Minusta olisi. Pysäyttäisi miettimään. Kysyin asiaa bändiltä eikä vastalauseita tullut – eipä niitä yleensä muutenkaan tule, parannuksia vaan.

Kuvien määrä oli opiskelijakollegoihin nähden aika runsas. 9 kpl A5 kokoista kuvaa ja 2 kpl A3 kokoista kuvaa. 11 kuvaa, kun näyttelyssä useimmilla oli 3-5 kuvaa. Koululla oltiin puhuttu kapalevyripustuksesta ja osa esitti, että kaikkien pitäisi ripustaa yhdenmukaisuuden nimissä samalla tavoin. Onneksi opettajat ottivat kantaa, että kaikki saa tehdä miten parhaaksi näkevät. Yhdenmukaisuus tehdään nimitarralla. Olin omien kuvien kanssa ollut alusta asti sitä mieltä, että napakka paperi ja kuvat seinälle sellaisenaan. Pyykkipoikaripustus kruunaisi koko homman, koska se nyt vaan on enemmän kuin passeli ajatus DIY-musahommiin. Lisäksi pienyrittäjän minibudjetilla ei ollut vara mihinkään suurempaan kustannukseen.

Teetin kuvat kuvajainen.fi:ssä, joka on järkevänhintainen valokuvaamo Kalliossa. Kustannus vähän alle 90 €. Ammattitaitoinen kaveri esitteli erilaisia paperilaatuja, kun sattui olemaan aikaa. Sain kuvat kelpo laatikossa eikä räntäsade paljon haitannut, kun tallustin valmiiden kuvien kanssa metrolle.

Rikhardinkadun, Tapiolan ja Sellon kirjasto

20171226_191827
Ensimmäinen tulostus valokuvaprintterillä. Se toimii sittenkin!
20180107_123518
Ilmoitustaulu Rikhardinkadun kirjastossa. Aika komiaa olla LUX:in vieressä.
20180103_132108
Rikhardinkadun kirjasto. Matkalla dekkarihyllylle…
20180104_143903
Tapiolan kirjasto
20180104_125222
Sellon kirjasto

Rikhardinkadun, Tapiolan ja Sellon kirjaston valokuvat olivat täysin samat kuin Kaapelitehtaalla. Niihin tein lisäksi esittelytekstin, joka oli myös sähköisesti annettu kirjastoille nettisivu/facebook -tiedotusta varten.

Kirjastoihin näyttelyyn pääsy oli helppoa. Olin E Street Punksille ollut järjestämässä 2017 kirjastokiertueen, jossa bändi soitti maksutta. Otin yhteyttä kirjastokiertuekirjastoihin ja kerroin valokuvanäyttelystä, että kuvat on pääasiassa kirjastoista ja toisin näyttelyn mieluusti myös kirjastoihin. En tarvitsisi välttämättä virallista näyttelytilaa. Vain min. 1,5 metriä leveän seinän, valaistus voisi olla semmoinen kuin on ja kuvat menee sellaisenaan seinään. Ehdotin aikataulua ja laitoin kuvat liitteeksi. Nopeasti tuli myöntäviä vastauksia. Lisänä Tapiola, johon mentäisiin tammikuussa 2018 soittamaan. Muutama kirjasto kieltäytyi johtuen pitkistä näyttelyjonoista.

Kuvat olivat näytteillä samaan aikaan Kaapelitehtaan kanssa ja tästähän tietysti tuli pienyrittäjän budjetille ongelma. Joulun korvilla sain ostettua A3 valokuvatulostimen eräältä graafiselta suunnittelijalta. Käytetty tulostin irtosi 130 €. Väripatruunat 50 € ja järkevä A3 paperi Clas Ohlsonilta 15 €/20 arkkia. Muutama kierros värejä ja paperia, niin kaikki näyttelyt ruksutettaisiin tällä. Ei se nyt ihan näin helposti mennyt. Tiedättehän printterit ja suttukuvat? Kuviin ostin kiinnitysvaihtoehdoiksi valkotarraa, nastoja ja nupisia yht 25 €.

Näiden näyttelyiden pystytyksessä ymmärsin jokseenkin selvästi, mikä merkitys on tilalla mihin kuvat ripustetaan. Sellossa kuvia oli aivan liian vähän näytteillä. Rikhardinkadulla kuvat oli liian piukassa eikä tarina enää kulkenut. Tapiolassa kuvat sai jokseenkin järkevästi näkyviin, mutta jos olisin tiennyt tilan ennakkoon, olisin tehnyt enemmän A3 kuvia.

Malmin ja Tikkurilan kirjasto

20180208_195010
Valokuvalottoa kotosalla Mimmi Sofia Kiffasen avustuksella. Hyvää yritettiin – priimaa pukkas tulemaan.
20180210_092211
Vieraskirja demonstraatio. Vähän epäilytti näyttääkö hautajaisten muistopöydältä.
20180210_151950
Malmin kirjasto
20180214_191118
Tikkurilan kirjaston musa-osasto

Kun Oma tila -näyttely Kaapelitehtaalla ja 3 kirjastonäyttelyä oli purettu, oli aika pureskella asiaa parisen viikkoa. Vetää henkeä ja miettiä mitä Malmille ja Tikkurilaan tehtäisiin.

Malmin kirjastossa sain ihan oikean näyttelytilan ja kuville oli tilaa huikeat 4,5 metriä. A3 kuvia mahtuisi kahteen riviin eli melkein 10 metriä tilaa. Kävin tilan katsomassa ennakkoon.

Oppi edellisistä näyttelyistä mukaan. Kuvat uudelleen valintaan ja kuinka ollakaan, kuviin nousi uusia kuvia. Toki suurin osa kuvista oli samoja. Käsittelin kuvat ja kävin ne tulostamassa valokuvaamossa kymppi koossa. Tiesin, että osaisin hahmottaa kuvat nyt paremmin. Kuvalottoa pöydällä. Tumma-vaalea, tumma-vaalea – mihin väliin pystykuvat? Katsotaanko liikaa samaan suuntaan? Kulkeeko tarina? Voiko laittaa salamakuvia vallitsevan valon lisäksi?

Malmilla mukana oli ensimmäistä kertaa vieraskirja. Jos valokuvanäyttelylle tulisi jatko-osia tai seuraajia, vieraskirja kulkisi mukana.

Tikkurilan kirjaston musaosastolla oli lattiaremontti ja viime hetkillä näyttely siirtyi muutamalla päivällä. Olin kuullut, että n. 15 metriä olisi tilaa, mutta A3 kuvia ei mahtuisi pystyyn. En ehtinyt käydä tilaan tutustumassa ja oletin, että hyllyt ovat hiukan erilaiset. Niinpä pystytyksessä sain raapia päätä ja lopulta otin vain toisen hyllyn käyttöön. Kuvat oli liian piukassa eikä siksi edukseen, mutta toiseen hyllyyn laitettuna kuvat eivät olisi riittäneet. Tällä siis mentiin ja ihan komea lopputuloshan siitä tuli.

Ja kuten kuvista näkyy, haastetta tulostusvaiheessa piisasi. Väreihin ilmaantui ongelmaa. Samaan aikaan loppui useampikin väri – enkä päässyt kiinni minkä värin ongelma oli kyseessä. Kuvat alkoivat auttamatta sinertää. Sen lisäksi Clas Ohlsonilta oli paperi loppu. Itse asiassa heidän keskusvarastoltaankin paperi loppui. Juoksentelin eräänä iltana 8 kauppaa ja yhdestä löysin 59 €/20 arkkia melkein yhtä hyvää A3 -paperia. Tulostusongelmien takia kuvien laatu ei ollut lähelläkään sitä, mitä pitäisi eikä ollut paperia, että olisin voinut väriongelman ratkoa. Toivoin kädet kyynerpäitä myöten ristissä, että sininen väri tulisi kaikkiin kuviin. Näyttelyssä sen voisi kuvitella olevan suunniteltua…

Niinpä Malmin kuvat on Clas Ohlsonin paperille ja hiukan sinertävät. Tikkurilan kuvat on taas Canonin eri tavalla kiiltävää paperia ja hiukan sinertävät (paperia on tasan yksi arkki jäljellä). Nyt kun näyttelyt on ohi ja paine on hellittänyt, niin järki luistaa sen verran, että väriongelma oli mitä todennäköisimmin punaisessa.

Yleisesti

Tiedotus tuli hoidettua oman blogini kautta, FB-sivuilla sekä esittelyteksti ja erillinen kuva kirjastoille viestittäväksi. FB-tapahtumaa en tästä tehnyt. En vieläkään tiedä olisiko pitänyt. Meillä oli yhteisnäyttelystä FB-tapahtuma enkä halunnut hämmentää asiaa omalla kilpailevalla tiedottamisella. Oma tila-näyttelyssä oli avajaiset, jonka vuoksi en omiin näyttelyihini avajaisia pitänyt. Olisi ehkä ollut viisasta olla näyttelyissä paikalla edes muutama tunti kertomassa asiasta lisää, niin olisi saanut pontta kirjastojen tiedottamiseen ja ehkäpä palautettakin.

Kokonaisuutena tämä oli erittäin hyvä kokemus. Nyt tiedän miten valokuvanäyttely tehdään. Kuvat otetaan, käsitellään, valitaan, tulostetaan ja ripustetaan. Ei siinä sen kummempaa. 😉