Ensimmäinen kuvausreissu

Kenellä käy edes mielessä harrastelijatason laitteistolla ja juuri valokuvauksen maailmaan sukeltaneena sanoa kyllä, kun pyydetään kuvaamaan seminaariin, jossa on puhumassa mm. presidentti Tarja Halonen?

Tätä kysymystä mietin ns. oksennukset suussa kovinkin tiuhaan 26.4.2017 iltapäivällä, kun luin ohjeita miten presidenttiä puhutellaan ja missä kohtaa voidaan ottaa yhteiskuva puhujista presidentti Tarja Halosesta ja FT Samu Nyströmistä sekä järjestävien ProMarttojen, Anarkistimarttojen ja KantinMarttojen puheenjohtajista.

Muistin kyllä, mitä aikanaan ajattelin, kun sanoin kyllä. Kun kaikkien aikojen ensimmäisen oikean kuvausreissun uskaltaa tehdä näin, voi aina tiukoissa paikoissa palata tähän muistikuvaan… Ei tosin lohduttanut yhtään tuossa kohtaa.

Kertasin aikataulun, muut tiedot ja tekemäni kuvaussuunnitelman. Loin uskoa itseeni. Vaikka en olekaan mikään oikea kuvaaja, niin päivän hoidan kuin olisin – on oltava huomaamaton, rohkea ja leppoisa, että ihmiset ei jännitä ja kuvista saa jokseenkin kelvollisia. Pakkasin harrastelijatason kamerani ja sen ainoan linssin, jossa on zoom. Tiesin jo ennakkoon, että valovoima ei riitä ja salaman kanssa en yksinkertaisesti kehtaisi räiskiä varsinkin, kun en hallitse sitä vielä kovin hyvin. Pienyrittäjän rahkeet vaan ei riitä kaluston hankintaan hetkessä. Kertasin vielä ennakkoon tehdyn sopimuksen ja siitä sitten nokka kohti Taitotaloon.

Kun astuin Taitotalon ovesta sisään, vanha työminä hyppäsi pintaan ja hoitelin asiat ”ihan kuin olisin ennenkin tehnyt” -asenteella. Katselin paikat. On muuten komeasti remontoitu tila ja tyylikäs auditorio/lämpiö -yhdistelmä. Juttelin ja kuvasin lämpiössä urakalla. Kerroin opiskelevani valokuvausta vajaan vuoden mittaisella TSL:n valokuvauslinjalla. Muutaman henkilön kanssa puhuttiin myös kuvien julkaisusta – mikä on sallittua ja mikä ei. Huomasin ilokseni latelevani asiat apteekin hyllyltä. Omatoimiopiskelu vuosien mittaan on tuottanut tulosta.

Itse auditoriokuvaus oli pieni painajainen. Jouduin zoomaamaan enemmän kuin olin toivonut eikä valovoima linssissä riittänyt. Kohinaa sen sijaan riitti enemmän kuin pienessä kylässä. Kuvaaminen oli muutenkin haasteellista. En halunnut häiritä liikaa, kun epämääräisesti koikkelehtivaan kuvaajaan kiinnittää helposti huomiota. Kuvasin lopulta kuitenkin auditorion molemmilta laidoilta, takaa ja etupenkistä, jossa tosin pystypöydän ja puhujanpöntön välistä oli kaikkea muuta kuin oivallista löytää hyvä kuvauskohta.

Tilaisuuden jälkeen hipsin kotiin hypähdellen. Kyllä siellä muutama ihan kelpo ruutu on ja ilta muuten meni loistavasti. Tein sen!!!

Totuus paljastui, kun aloitin n. 500 kuvan läpikäynnin. Valikoin parhaat, tuskailin kuvien laatua ja käsittelin kuvia yömyöhään. Näin jälkikäteen ajatellen turhankin varovasti. Toinen oppi on, että jatkossa nukun yön tai kaksi ennen kuvien käsittelyä. Uusin silmin ehkä kuvien valinta ja käsittely onnistuu paremmin.

Noh. Kerta se on ensimmäinenkin. Sehän se vasta kerta onkin. 🙂 Ja harjoitus tekee mestarin… Valokuvaus on siitä kiva laji, että valmiiksi ei tule koskaan. Kuvausreissu valmisteluine, kuvaamisineen ja käsittelyineen vei kaiken kaikkiaan 12 tuntia. Itse tilaisuus kesti 4,5 tuntia.

Kiitos paljon mahtavasta oppimiskokemuksesta Martat ja varsinkin Anarkistimarttojen puheenjohtaja Kirsi!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tykkäsitkö siitä, mitä luit? Tue tekemistä kommentoimalla ja jakamalla julkaisua. Voit myös tukea rahallisesti esim. uimareissun tai kahvikupillisen verran ja näin mahdollistat postauksien kirjoittamisen jatkossakin. Kiitos. ❤
Donate Button with Credit Cards

Mainokset