Taustalakana bändille

Olen päässyt muutaman bändin taustalakanaprojektiin mukaan. Suunnittelemaan, sparraamaan ja/tai tilaamaan. Yllättävän monta mietittävää asiaa siinäkin hommassa on ja niitä tässä kirjoituksessa koitan valottaa.

Homma alkaa siitä, kun on tarve saada lava näyttämään hyvältä. Tyylikkäällä taustakankaalla sen saa aikaiseksi kohtuullisella hinnalla pitkäksi aikaa. Onhan niitä toki muitakin vaihtoehtoja: näyttöjä, ledejä sun muuta.

Idea ja suunnittelu

Aika usein taustalakanaan halutaan laittaa bändin logo tai bändin nimi tekstinä. Helpoin ja yleensä varsin toimiva vaihtoehto. On niitä muitakin kekseliäitä ratkaisuja. Selaa painojen referenssejä – komeimmat on yleensä näytillä.

Villin ideoinnin ja suunnittelun yhteydessä kannattaa miettiä ainakin seuraavat käytännön asiat:

  • VÄRIT. Kun roudaat taustalakanaa pitkin pitäjiä ja se pyörii milloin missäkin, on tärkeää ettei likaantuminen näy –> tummat värit toimii.
  • TEKSTIN SIJAINTI. Lavoja on eri kokoisia ja korkeudella. On kurjaa jos bändin nimi valahtaa pienellä lavalla rumpalin selän taakse –> varsinkin isoissa lakanoissa teksti kannattaa sijoittaa lakanan yläosaan – ei keskelle.
  • LAKANAN KOKO. Pienellä lavalla iso kangas on helposti purje ja isolla lavalla pieni kangas on postimerkki. Kompromissi on pakko tehdä, jos ei ole varaa useampaan lakanaan. Isompi lakana on monikäyttöisempi: näyttävämpi, voi peittää kuppilan valkoisen seinän tarvittaessa eikä se näytä isolla lavalla postimerkiltä –> isompi lakana on usein fiksumpi ratkaisu, kunhan ei liioittele.
Bändilakana Taustalakana E Street Punks
E Street Punks. Lakanan suunnitteli Duke ja sparraajana/painon kanssa asioin minä. Kannusalin lava on 12 x 8 m – takaseinän koko ei tiedossa. Taustalakana on 4,5 m x 2,5 m. Kuvan otti Marko Malm.

Takaseinien kokoja

  • Nosturi, Helsinki: 8.20 x 4.00 metriä
  • Tavastia, Helsinki: 6.00 x 5.00 metriä
  • Semifinal, Helsinki: 6.00 x 3.85 metriä
  • Yo-Talo, Tampere: 5.00 x 3.00 metriä
  • Lutakko, Jyväskylä: 9.00 x 3.10 metriä
  • Henrys Pub, Kuopio: 4.00 x 2.50 metriä
  • Torvi, Lahti: 3.00 x 3.00 metriä
  • Rytmi-Katti, Kouvola: 6.40 x 2.65 metriä
  • Teatria, Oulu: 12.00 x 9.00 metriä

Koot poimittu firestartermerch.fi.

Materiaali

Pidä huolta, että kangas on paloturvallinen ja kestää kulutusta ja pesua. Kangaslaaduissa ja painotekniikoissa on eroja. Paksumpi kangas on mielestäni parempi valinta. Se on jämäkämpi ja todennäköisesti vältät harmaat hiukset keikkapaikoilla. Lakana kuljetetaan useimmiten joko nätisti taiteltuna tai epämääräisenä möykkynä ikea-kassissa. Paksumpi kangas on painavampi, joten seinälle laitettuna mahdolliset rutut oikenevat riittävästi eivätkä varmasti näy yleisöön. Lisäksi painavampi kangas laskeutuu kauniimmin eikä näy läpi. Toki kevyessäkin kankaassa on puolensa. Käyttötarkoitus sanelee.

Paino ompelee lakanaan merkin paloturvallisuudesta. Tämä on tärkeää. On keikkapaikkoja, joissa et saa taustalakanaa ripustaa seinälle ellei paloturvallisuudesta ole merkintää.

Paino-ohjeet

Saat kuvan tekemistä varten ohjeet valitsemastasi painosta.

Yleisesti ottaen:

  • Värit: CMYK (usein myös RGB)
  • ICC-profiili: Fogra39 (usein myös Adobe RGB)
  • Tiedostomuodot: pdf, usein myös ainakin jpg, psd, tiff ja ai
  • Muunna fontit ääriviivoiksi ettei fontti painossa muutu.
  • Koko 1:1 tai esim. 50%. Jos pienennät, säilytä mittasuhteet ja kerro oikea koko tilatessa. Pienempi tiedosto on helpompi lähettää painoon.
  • Resoluutio 70-300 dpi. Riippuu katseluetäisyydestä, työn koosta sekä painon laitteistosta. Yleisesti nyrkkisääntönä voidaan pitää seuraavaa: alle metrin katseluetäisyys = 300 dpi, katseluetäisyys 1-5 m ja työn koko on alle 3 m2 = 150 dpi, katseluetäisyys 2-20 m ja työn koko alle 20 m2 = 70 dpi.
  • Huomioi, että kankaan reunat ommellaan ja siihen tarvitaan n. 5 cm kääntövaraa.
  • Kerro kiinnitystoiveesi. Toimiva ja yleisin kiinnitys lienee purjerengas 50 cm välein. Voit sitten ottaa mukaan keppejä ja narua, niin saat lakanan fiksusti laitettua niissäkin paikoissa missä taustalakanalle ei ole järkevää kiinnitystapaa.

Hintoja

Syksyllä 2015 kävin isomman kierroksen taustalakanapainoista. Katselin myös Viron vaihtoehtoja ja pyysin tarjouksia.

Yleisimmät koot ja hinnat:

  • 1,5 m x 1,5 m –> 100 – 230 €
  • 2 m x 1,5 m –> 120 – 210 €
  • 3 m x 2 m –> 180 – 320 €
  • 4 m x 2 m –> 270 – 420 €

Tukka voi nousta pystyyn hintahaitarista, mutta tässä on nyt kylmästi esitetty vain koko ja hinta. Materiaali tai painotekniikka ei näy, joka luonnollisesti vaikuttaa hintaan.

Suositukseni

Olen itse päätynyt käyttämään Mainostoimisto Santalaa enkä ole katunut. Hinta, laatu ja asiakaspalvelu on täyttänyt tai oikeammin ylittänyt odotukset. Ei heitä huvikseen keskustelupalstoilla kehuta…

Jos nyt pitäisi tilata taustalakana, jonka pitäisi palvella pienillä ja isoilla lavoilla, se olisi kooltaan 4 m x 2,5 m tai 4,5 m x 2,5 m ja vaakasuunnassa olisi molemmissa reunoissa kääntövaraa puoli metriä – yhden purjerenkaan verran.

Jaa tätä postausta vapautuneesti tuttaville. Taustalakana-asioita kun ei tarvitse kovin usein miettiä… Jos tarvitset apua, ota yhteyttä. Autan mielelläni.

Tykkäsitkö siitä, mitä luit? Tue tekemistä kommentoimalla ja jakamalla julkaisua. Voit myös tukea rahallisesti esim. uimareissun tai kahvikupillisen verran ja näin mahdollistat postauksien kirjoittamisen jatkossakin. Kiitos. ❤
Donate Button with Credit Cards

Mainokset