Olipa kerran lukutoukka

Lukeminen. Maailman paras harrastus!

Opin lukemaan ensimmäisen luokan syyslukukaudella. Tilannetta juhlistettiin asiaankuuluvalla hartaudella – sain virsikirjan, ihan niin kuin kaikki muutkin lukemaan oppineet siihen maailman aikaan. Samoihin aikoihin tutustuttiin koulun yhteydessä olevaan kirjastoon. Kun sain ikioman kirjastokortin, ei lukutoukan kuoriutumista voinut enää mitenkään estää. Muistan hämärästi ensimmäisen lainaamani oikean kirjan. Sininen kansi ja sivuja toista sataa. Teksti oli tavutettu.

Siitä se ajatus sitten lähti. Luin tai oikeammin ahmin lasten- ja nuortenosaston kirjat mennen tullen. Muistan, kun käytiin äidin kanssa kirjastossa kerran viikossa. Meillä oli leveällä pohjalla ja Big Shopper-tekstillä varustettu valtavankokoinen keltainen kangaskassi, jossa oli puiset kantokahvat. Kassiin mahtui kolmessa rivissä kirjoja ja molemmat kävi hakemassa yleensä n. 10 kirjaa. Niillä pärjäsi justiinsa viikon. Viikonlopun lukutalkoissa saattoi mennä kolmekin kirjaa päivässä. Neiti Etsivä, Dana-tytöt, Kolme etsivää, SOS, Viisikko, Tiina, Nummelan ponitalli ja mitä näitä nyt oli. Kaikki sarjat kelpasi ja tietysti myös yksittäiset teokset. Muistan vieläkin pari kirjaa, jotka tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Taru Mäkinen: Tinka ja tiikeri sekä Simo Ojanen: Neljä ällää kuusipuussa. Olisipa jännä lukea nämä aikuisen silmin uudelleen.

Vuosien saatossa ”viihdelukeminen” on ollut kausittaista. Opiskelut ja opiskelu/työ -yhdistelmä pakottivat keskittymään opintomateriaaleihin. Muistan kerran, kun merkonomiopintoja suorittaessani mietin, että jos joskus saisi vielä lukea dekkarin kaikessa rauhassa ilman huonoa omaatuntoa, niin voisiko ihminen muuta edes toivoa.

Voi pojat niitä aikoja, kun lukuvimma oli päällä… Helsinkiin muuttaessa aikalailla ensimmäisiä asioita oli kirjastokortin hankinta. Rikhardinkadun kirjastosta kaiken hyvän lisäksi (helsinkiläiset tietää, että se on vaikuttava paikka – iso kirjatorni, iiik!). Se tunnelma ja kirjamäärä mykisti lukutoukan. Ja kun hämmästyksestä pääsi, niin tulihan sieltä kirjoja kannettua… Lauttasaaren kirjastossa totesin kerran lukeneeni koko  dekkari/romantiikkahyllyn läpi – vain niitä lukemattomia kirjoja oli lainattavissa, mistä tiesin suoraan etten tykkäisi.

dekkariviikko_logo_3

Viimeiset vuodet villityksenä on olleet dekkarit. Viihdelukemisena luen harvemmin mitään muuta. Vaikka aikaisemmin en kirjoja halunnut ostaa omaksi, niin nyt olen pienen dekkarihyllyn itselleni rakentanut. Kunniapaikalla löytyvät suosikkini: Henning Mankell, Seppo Jokinen, Ellis Peters ja jokunen muu kirjailija. Parasta aikaa olen lukemassa Wallandereita läpi ties monettako kertaa – R.I.P. Henning Mankell.

Olen TIETYSTI Suomen Dekkariseura Ry:n jäsen ja minulla on Dekkariseuran musta kangaskassi, jossa on hyvä kantaa kirjastosta kirjoja. 🙂

Mikä dekkareissa oikein viehättää? Sitä on moni kysynyt. Henkilökohtaisesti nautin tarinasta, syvistä henkilöhahmoista ja kirjailijan luomasta maailmasta, mikä tuo näkyviin elämän kaikki harmaan sävyt. Ei ole olemassa murhaajia. On vain ihmisiä, jotka ajautuvat tekemään epätoivoisia tekoja. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin itse murha on kirjoissa useimmiten sivuseikka. Komisarioiden pohdinnat elämästä, päivänpolttavista asioista ja surulliset elämäntarinat ajaa lukemaan kirjan toisensa jälkeen. Se pistää miettimään, miten hyvin omat asiat on.

Kirjan lukemiseen ei ole väärää eikä oikeaa tapaa. Itse luen ahmimalla, koska koen, että tarinan ydin häviää, jos annan ajan hampaan purra. Kun luen, annan tarinan viedä. En koskaan yritä arvata murhaajaa tai etsiä tekstistä kirjailijan tekemiä virheitä. Joskus harmittaa, kun kirjailija alkaa toistaa niin vahvasti omaa kaavaansa, että kesken matkaa tulee väistämättä mieleen miten tarina päättyy. Nykyisissä dekkareissa on väkivalta ja raakuudet lisääntyneet merkittävästi. Siitä suunnasta en pidä. Kirja on onnistunut, kun sitä ei malta laskea käsistään ja viimeisen sivun luettua on pöllämystynyt olo: ”Wau, mikä kirja.”

6. – 12.6.2016 on dekkariviikko, johon osallistun tällä lukemista käsittelevällä postauksellani.

Tykkäsitkö siitä, mitä luit? Tue tekemistä kommentoimalla ja jakamalla julkaisua. Voit myös tukea rahallisesti esim. uimareissun tai kahvikupillisen verran ja näin mahdollistat postauksien kirjoittamisen jatkossakin. Kiitos. ❤
Donate Button with Credit Cards

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s