Yrityksen perustaminen

Tänään otin ensimmäiset konkreettiset askeleet yrityksen perustamisessa. Kirjoittelen käytännön asioista, kokemuksista ja tuntemuksista säännöllisen epäsäännöllisesti matkan aikana. Jospa tästä olisi jollekin muullekin jotakin iloa.

Yrityksen perustaminen. Ei mikään hetken mielijohde. Asia on ollut mielessä välillä enemmän ja välillä vähemmän. Parikymppisenä haaveilin omasta kahvilasta. Kolmekymppisenä muistan keskustelun töistä, jossa haikailin jotain ihan muuta – mielellään yrittäjyyttä. Unelmista ja haaveista konkreettisiin toimenpiteisiin ei ole ollut ihan helppo tie. Se on vaatinut mm. työuupumuksen, vahvan sisäisen arvoristiriidan, elämän järjestelyn uuteen uskoon, urasuunnittelua ammatinvalintapsykologin kanssa, uudelleenkoulutusta, parin vuoden opintovapaan…

Olen päässyt seuraamaan ja tukemaan kahden pienyrittäjän arkea. Tiedän ettei homma ole helppoa, saati herkkua. Kaiken saa ja joutuu tekemään itse. Raha ei kasva puussa. Lomaa ei oikein pysty pitämään ja jos niin onnellisesti käy, niin ainakaan se ei ole pitkä. Sairastamiseen ei ole vara. Saa jännittää, onko asiakkaita riittävästi, että saa leivän päälle muutakin kuin ylähuulen. Kilpailu on kovaa. Pitää hoitaa normitöiden lisäksi kaikki käytännön asiat siivota, tehdä hankinnat, kirjanpitoa, markkinointia ja kaikki muut käytännön asiat. Samaan aikaan töissä olisi tarjolla säännöllinen hyvä kuukausipalkka pitkine lomineen. Periaatteessa työaika normaali toimistoaika ja jos sairastuu, poissa voi olla – ellei mitään katastrofia ole ilmassa. Hyvät työtilat, työvälineet, etätyömahdollisuus, on ohjeita, ilmapiiritutkimuksia, kehityskeskusteluita, toimenkuva, työkavereita, ruokaa ja ruokatauko, kahviakin saa… Niin, että eikös tämän pitäisi olla selvästi kallellaan työpaikan puolesta? Noh. On siellä paljon niitäkin asioita, mitkä eivät ole kivoja. On valtavasti muutoksia, yt-neuvotteluita, negatiivisuutta, tehottomuutta, epäselvyyksiä, asioiden hoitamatta jättämistä, työn jakautumista epätasaisesti, vallankäyttöä, kaksinaamaisuutta, kohtuuttomia odotuksia jne. Kaikkea sitä, mikä leimaa nykyistä työelämää. Ja vahvasti tuntuu siltä, että en enää pysty tekemään töitä niin. Haluan olla ohjaksissa itse. En halua joutua miettimään selviänkö yt-kierroksista. Haluan valtuudet hoitaa asioita niinkuin parhaaksi näen ja kantaa siitä itse seuraukset. Kaikki tämä silläkin uhalla, että jääkaapissa saattaa olla jossain kohtaa pelkkä valo tai että joudun nöyrästi ottamaan pakkia ja toteamaan ettei minusta tähän ole. Ugh! 🙂

Mitäkös konkreettista olen tehnyt näin loppiaisena? Ilmoittauduin YritysHelsingin ”Miten perustan yrityksen” -infotilaisuuteen ja laitoin ajanvaraustiedustelun yritysneuvojalle. Tarkoitus on kirjoittaa liiketoimintasuunnitelman ensimmäinen versio tammikuun aikana ja päästä yritysneuvojan puheille helmikuussa. Siitä sitten edelleen täsmentää ja kiteyttää ajatusta. Helmikuun loppuun mennessä pitäisi olla valmista, jotta voin töihin ilmoittaa tilanteen. Jos hyvin käy, niin viimeisten koulukuukausien ohessa pääsen tekemään valmistelut ja yrityksen startti kesäkuun alussa.

Viranomaisten palveluille ei ole kovinkaan suuria odotuksia. Jos saan apua toimialakoodiin ja aikanaan starttirahan, niin se on jo paljon. Kaikki muu on pelkkää plussaa.

Näillä ajatuksilla…

Seurasaari

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s