Uutta Vuotta odotellessa!

On se hyvä ettei ihminen tiedä etukäteen tulevaisuutta. Olisin nimittäin juossut helmat hampaissa karkuun viime vuoden vaihteessa, jos olisin tiennyt mitä on tulossa.

Tänä vuonna on ollut niin paljon kurjia uutisia, ettei oikein tiedä miten olisi. Aivokasvaimia, enkelivauva, erilaisia syöpiä, kuolemantapauksia ystävien ja tuttavien parissa… Välillä jo tuntui siltä, että jos joku otti yhteyttä pitkän ajan jälkeen, niin jossain vaiheessa tuli aina puheeksi tuttavapiirissä juuri tapahtunut kuolemantapaus tai paljastunut vakava sairaus. Elämään ne nämäkin asiat vaan kuuluu ja tuppaavat kasaantumaan.

Aina on jotain hyvääkin. Tänä vuonna helmihulluus on saanut minut valtaansa. Vuosien konttorityön jälkeen on vähintäänkin mahtava tunne saada aikaiseksi jotakin konkreettista ja kaunista. Pää on myös tarvinnut tuuletusta ja helmihommiin uppoutuu tuntikausiksi hyvinkin helposti. Suosittelen. Positiivinen palaute on tehnyt ihmeitä. Pääsin myös pitämään ensimmäisen Helmihomma! -työpajan, joka onnistui yli odotusten. Toivottavasti näitä on tulevaisuudessa mahdollisuus pitää lisääkin.

Ensi vuotta katson toiveikkaasti, vaikka lähipiirissä olevat sairaudet ja hoidot vakavaksi vetääkin. Toivon kaikille voimia, valoa ja toiveikkuutta. Kaikki menee kuitenkin justiinsa sillä tavalla kuin pitääkin.

”Liian paljon hyvvee on ihanoo”, sanotaan Savossa. Justiinsa semmoista uutta vuotta toivon ihan jokaiselle.

Tykkäsitkö siitä, mitä luit? Tue tekemistä kommentoimalla ja jakamalla julkaisua. Voit myös tukea rahallisesti esim. uimareissun tai kahvikupillisen verran ja näin mahdollistat postauksien kirjoittamisen jatkossakin. Kiitos. ❤
Donate Button with Credit Cards

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s