Shokkihoitoa läheisen vakavan sairauden vuoksi

Alkaa olla aika tarkalleen 2 kuukautta, kun saatoin helteisenä toukokuun iltana äitiäni sairaalaan jatkotutkimuksiin. Viimeisen hieronta-asiakkaan hän sai lennossa siirrettyä miehelleni Mikolle.

Lääkäri oli päivällä soittanut aamuisten verikokeiden tuloksien vuoksi – kiireesti jatkotutkimuksiin Meilahteen. Hälytyskellot alkoi päässä soida kiireisen pyynnön vuoksi. Kahta kovemmin ne alkoivat kalkattaa ilmoittautumisessa, kun ensimmäisenä kysyttiin ”Kuinka voit?” ja tarkastettiin lähiomaisen tiedot. Äiti mietti, että toivottavasti tässä ei koko iltaa mene. Ehdin sanoa, että tässä jonkun verran väkisinkin kestää, kun kiireiset otetaan aina ensin sisään ja täällä on porukkaakin. Sen sanottuani äiti pyydettiin sisään. Sairaanhoitaja huikkasi, että saattajako on mukana – kestää noin vartin verran.

Ajattelin, että puoli tuntia jos riittää, niin ei tämä sittenkään ole mitään vakavaa. 45 minuutin odotuksen jälkeen minut tultiin pyytämään sisään. Matkalla fiksun oloinen erikoissairaanhoitaja kertoi, että äidille tehdään nyt verikokeita ja tutkimuksia. Joutuu jäämään yöksi sisälle. Sitten näin äidin. Sairaalavaatteissa sairaalasängyssä kaikissa laitteissa kiinni ja ilme oli todella hämmentynyt. Ensimmäiset ajatukset oli: ”Pysy rauhallisena!”, ”Sovi käytännön asiat!”, ”Älä näytä säikähtämistä!”.

Veriarvot olivat jo tiedossa. Hemoglobiini oli alle 90 ja muusta oli ymmärrys, että pielessä on jotakin isosti, mutta syöpää sen ei pitäisi olla. Juteltiin niitä näitä ja äiti mietti, että: ”Mitä ihmettä. Olo on ihan normaali. Väsynyt tietysti, mutta töitäkin on tehty ja verikokeissa fillarilla käyty.” Viljeltiin mustaa huumoria mm. onneksi eivät tule minulta verenpainetta mittaamaan – kiepsahdan vielä naapuripetiin. (Oltiin yhtä aikaa paria viikkoa aikaisemmin selkävaivojen takia oltu pedin omia ja minullakin oli kaikenlasita ollut.) Sovittiin, että käyn moikkaamassa äidin kissaa Arielia, soitan veljelleni ja tämän tytölle ja soitellaan illalla miten tilanne etenee. Äiti yhtäkkiä sanoi: ”Sinähän täriset. Olet shokissa. Ei tässä mitään hätää ole, en aio tähän kuolla.” Juteltiin vielä, toivottelin jaksamiset ja lähdin sairaalasta.

Kyyneleet valui silmistä, kun kävelin poliklinikalta ulos. Ihan epätodellinen olo. Äiti on ollut aina perusterve. Soitin saman tien Pasille ja Merille. Ikäviä uutisia on pitkin kevättä muutenkin ollut, niin Meri tokaisi, että mitä nyt taas – aina jotain kurjuutta, kun sinä soitat. Niinhän se on. Illalla selvisi osoite Hematologinen osasto 7A huone 13 ja että ei vielä seuraavana päivänä pääse pois.

Seuraavana päivänä lähdettiin Mikon kanssa vierailulle. Hematologinen osasto löytyi helposti. Superkäsienpesu ja desinfiointi osastolla. Huoneen ovelta näimme, että lääkäri istuu äidin luona. Odoteltiin liki puoli tuntia, kun lääkäri tuli ulos ja ensimmäisenä kysyi oletko tytär. Nyökkäsin. Hän vei meidät toimistohuoneeseen ja kertoi, että verisyöpä on kyseessä, mutta vielä ei ole tyyppi selvillä. Hoidot aloitetaan heti ja äidillä on monta hyvää vuotta vielä edessä, kunhan syöpä saadaan kuriin. Vuoden vaihteessa pitäisi näyttää jo valoisalta. Lääkäri totesi, että äiti saa parasta mahdollista hoitoa, mitä Suomesta ylipäätään voi saada. Pitkä keskustelu, josta en muuta oikeastaan muista.

Siitä sitten äitiä moikkaamaan. Isoja asioita edessä. Mitä tämä tarkoittaa? Mitä hoitoja? Saako olla kotona vai pitääkö olla sairaalassa? Mitä saa tehdä, syödä jne. Mistä kaikesta pitää luopua? Kaikki asiakkaat pitää perua ja työt lopettaa. Hoitotila kotona pitää muuttaa makuuhuoneeksi. Mitenhän raha-asiat? Miten kaikille tästä ilmoitetaan – ensin ainakin Pasille ja Merille, koska tietävät jo eilisen perusteella tilanteesta. Saako käydä kasvimaalla? Entä uimassa? Hirveästi kysymyksiä ja vaan vähän vastauksia.

Sairaala

Äidin ollessa sairaalassa veivattiin käytännön asioita urakalla. Äiti soitteli lähimmille ihmisille itse ja osan pyysi hoitamaan. Muuten keskittyi ymmärtämään mitä on tapahtunut ja sulattelemaan asiaa. Vieraitakin kävi. Hoitelin äidille kaikki olennaiset tarvikkeet ja oman kannettava sairaalaan. Asiakaskirje kirjoitettiin ja yhteystiedot metsästettiin. Sähköpostit ja kirjeet lähetettiin. Hoidettiin Mikon kanssa Arielia.

Kävin joka päivä sairaalassa ja soiteltiin äidin kanssa useita kertoja päivittäin. Ensimmäisinä päivinä kuskasin äidille paketillisen lempiteetä. Kylmäsi, kun punasoluja jouduttiin tiputtamaan ja sytostaatit aloitettiin. Naapurivuoteen akuuttia leukemiaa sairastava minun ikäiseni nainen oli tosi huonossa kunnossa ja väkisinkin mieleen tuli ajatus, että tuohonko sitä ollaan menossa – hän oli sairastunut 2 kuukautta aikaisemmin. Netti suhisten etsin tietoa kroonisesta lymfaattisesta leukemiasta, joksi sairaus oli osoittautumassa. Äidin koti järjestettiin uuteen uskoon. Äidin hierontapöytä Mikolle, Mikon hierontapöytä myyntiin. Ihmiset soittelivat, lähettivät sähköpostia jne. Palsta piti käydä mylläämässä. Hattu ja huivi ostaa, jos hiukset lähtee heti.

Oma olo oli vähintäänkin sekava. Päivällä toimintaa ja yöllä ajatukset pääsivät valloilleen. Monet itkut tuli itkettyä. Onneksi Mikko oli auttamassa ja tukemassa. ”Pidän huolta äidistä, että kaikki on hyvin” -ainoa elämässäni oleva muuttumaton asia, minkä olin vuosien saatossa kuvitellut onnistuneesti hoitavani, ei ollutkaan käsissäni. Tähän ei yleensä kuole, hoin itselleni. Pahinta oli ajatella mistä kaikesta äiti joutuisi luopumaan esim. mullan kanssa ei saisi olla tekemisissä ja ihmisjoukkoja pitäisi välttää. Ei saa syödä salaatteja jne. jota äiti pääasiassa popsii. Eli kaikista rakkaimmista asioista pitäisi luopua ja miten sitten kissa ja kissanhiekka?

Viimeisinä sairaalapäivinä vasta selvisi, että rajoitteet koskevat matalasoluvaihetta, jota ei välttämättä edes tule. Voi kun sairaalakielen olisi oppinut nopeammin, niin olisi ymmärtänyt mitä mikäkin tarkoittaa eikä olisi ahdistanut niin paljoa! Kotiinpääsy tapahtui yhtä odottamatta kuin sairaalaan menokin. Menin äidin luokse ja lääkäri oli juuri käynyt ja luvannut, että pääsee kotiin. Soitto Mikolle, että ottaa auton ja tulee hakemaan äidin – Jopon kyydillä ei ehkä ole soveliasta kotiin kyydittää. Menin edeltä äidin luokse, siivosin paikat kuntoon ja kävin kaupassa. Juhlan kunniaksi raparperipiirakka kahvit. Eipä edellisenä päivänä ymmärtänyt mitä varten piirakka tuli tehtyä.

Pitkän aikaa kotona odoteltiin diagnoosin vahvistumista. Varsinainen hoito aloitettaisiin vasta, kun diagnoosi on selvä. Laiteltiin ruokaa välillä meillä ja välillä äidin luona – onneksi asutaan naapuritaloissa. Katsottiin äidin kanssa Wallandereiden 3 kausi Mikon tehdessä töitä. Äidin asiakkaista monet olivat siirtyneet Mikon asiakkaiksi, jotain hyvääkin tästä seurasi. Äitienpäivälahjaksi useana vuonna olen ostanut Uimastadionin kausikortin. Päätettiin, että niin tehdään tänäkin vuonna ja jos jää käyttämättä, niin sitten jää. Stadikan uintireissuja entiseen tapaan. Toki fillarointi hidastui entisestä ja uintireissulla minä katselin vähän perään eikä reissuja ole kovin montaa ollut – vaan onpahan päästy! Palstallakin on käyty. Minä laittelin potut, herneet sun muut kasvamaan ja äiti katseli, kun tein. Useana iltana on äidin kanssa käyty kävelemässä. Päästiin myös käymään Fiskarsin antiikkipäivillä, josta oli jo talvella puhuttu. Käytiin myös Tove Janssonin näyttelyssä Ateneumissa.

Diagnoosikin selvisi. Krooninen lymfaattinen leukemia, mutta epätyypillinen sellainen. Hoidot pillerihoitona ja vain yksi tiputus poliklinikalla per hoitojakso riittää. Näillä mennään vuoden loppuun riippuen hoitovasteesta ja miten kunto kestää. Melkein voisi sanoa, että selvittiin säikähdyksellä, koska paljon pahemminkin voisi olla asiat.

Nyt eletään heinäkuun helteitä ja ensimmäinen sytostaattikierros on takana. Ei mennyt kuin elokuvissa. Voi kun tässä voisi olla enemmän avuksi. Helpottavaa on kuitenkin se, että tietää miten asiat suurin piirtein menee. Toivottavasti kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla. Täydestä sydämestä sanon, että voi kun olisi Joulu!

14.8.2015 kirjoitettu jatko-osa tarinaan löytyy täältä.

Tykkäsitkö siitä, mitä luit? Tue tekemistä kommentoimalla ja jakamalla julkaisua. Voit myös tukea rahallisesti esim. uimareissun tai kahvikupillisen verran ja näin mahdollistat postauksien kirjoittamisen jatkossakin. Kiitos. ❤
Donate Button with Credit Cards

Mainokset

2 thoughts on “Shokkihoitoa läheisen vakavan sairauden vuoksi

  1. Päivitysilmoitus: Onnenpäivä! – Pliide

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s