Vuorotteluvapaa – avain muutokseen!

Olin 10/2010 – 10/2011 vuorotteluvapaalla enkä todellakaan tiennyt mihin kaikkeen vapaa johtaisi. Enkä muuten tiedä vieläkään ja hyvä niin!

ENNEN VAPAATA

Olin kesäloman viimeisiä viikkoja viettämässä, edelleen aivan puhki ja mietin kauhulla tulevaa syksyä. Edellinen vuosi oli ollut töissä todella rankka suuren kokonaisuudistusprojektin projektipäällikön hommissa ja päässä valkeni ajatus, että tätä tahtia en vaan yksinkertaisesti selviä jouluun saakka. Sitä pidemmälle en uskaltanut edes ajatella. Työt näytti siltä, että vaikeita asioita olisi ratkaistavana ja vauhti sitä myötä edelleen kiihtyy. Googlasin vimmalla vuorotteluvapaan ehtoja ja taloudellisia asioita. Rahaa oli jäänyt säästöön siitä yksinkertaisesta syystä, että kuukausittaiset menot olivat pienet ja en ehtinyt rahaa kuluttamaan, koska olin ”aina töissä” tai kotona suunnittelemassa seuraavan päivän/viikon töitä. Tiesin, että vuorotteluvapaan saaminen on jonkunmoinen lottovoitto, kun työnantajan ei ole sitä pakko myöntää ja aikasemmalla kierroksella en päässyt asiasta kunnolla edes keskustelemaan. 25.7.2010 kirjoitin sähköpostin esimiehelleni ja toivoin sydämestäni, että vapaa onnistuisi.

”Moikka!

Olen tässä muutaman vuoden pohtinut vuorotteluvapaata ja kerran sitä jo hakenutkin (XXX aikoina – en saanut).

Haluaisin nyt ihan rauhassa laittaa itseni kuntoon ja miettiä mitä ”isona” haluan tehdä. Viimeiset vuodet ovat menneet työn ehdoilla eikä se pidemmän päälle voi toimia – ei siitä hyödy kukaan, vähiten minä itse. Työn ehdoilla meno johtuu paljolti omasta asenteesta ja tavasta tehdä töitä. Sitä on vaikea kesken tohinan muuttaa enkä ole edes varma kuinka paljon sitä kannattaa muuttaa. Joku tasapaino pitää silti löytää ettei väsymys iske liiaksi.

Haluaisin vuorotteluvapaalle 1.10.10 – 30.9.11 väliseksi ajaksi. Tuo 1.10.10 mahdollistaisi järjestelyt ja XXX kannalta se olisi otollisin aika siirtää vastuu.

Laitan viestin jo nyt ettei asia tule ihan puun takaa – laitatko jo mietintämyssyyn? Jutellaan sitten, kun palataan työmaalle. Siihen saakka ihanaa aurinkoista kesää ja lomaa!

Riikka”

Töissä juteltiin esimieheni kanssa ja hän lupasi tukea asiaa. Laitoin hakemuksen henkilöstöosastolle toiveaikatauluineen. Asia kuitenkin tussahti heti. Isossa organisaatiossa vuorotteluvapaalle haluavia on jonoksi asti ja vuorotteluvapaalle pääsee, jos jollain osastolla satutaan palkkaamaan määräaikainen henkilö töihin. Ja jonossa on monta henkilöä. Voin mennä jonoon, mutta vuosiin ei ole toiveita. Nieleskelin pettymystäni, käärin hihat ja jatkoin töitä. Sitten alkoi tapahtua. Henkilöstöosastolta soitettiin 1,5 viikkoa ennen vuorotteluvapaan alkua ja kerrottiin, että määräaikainen henkilö on aloittanut ja kukaan jonossa edelläni oleva vuorotteluvapaata haluava ei voi näin pian jäädä vapaalle syystä tai toisesta. Että kiinnostaako? Lupasin selvittää asiaa ja juoksin sydän pamppaillen esimieheni juttusille, joka oli tyrmistynyt asiasta – ei ollut kuullut asiasta mitään ja oletus kun oli, että tämä ei ole vuosiin mahdollista. Päätettiin, että mietitään tilannetta yön yli tahoillamme. Mietittiin, selvitettiin, keskusteltiin eri suuntaan ja todettiin, että homma voi onnistua. Allekirjoitin vuorotteluvapaasopimuksen ja samana päivänä sain houkuttelevan työtarjouksen. Päätin, että nyt katsotaan mistä tämä akka on tehty… Paperisota eri suuntiin, vimmattua työntekoa ja vahvistus eri suunnista. Totta se on, pääsen vuoden vapaalle.

Viimeisessä vetämässäni johtoryhmässä puheenjohtaja kysyi, että minkälaisia suunnitelmia sinulla nyt on? Vastaukseni oli, että teen karjalanpiirakoita jouluksi. Ei muuta. Ja tuntui kyllä hyvältä vastata noin, kun aikataulut olivat viimeisen 10 vuotta juoksuttaneet turhankin paljon. Viimeinen työpäivä meni lähes tauotta maan alla olevassa neukkarissa. Klo 17 oli vihdoin hoidettu viimeiset työt, olin ojentanut projektiryhmän ydinporukalle aikaisemmin selviytymispakkaukset ja olin valmis lähtöön. Istuimme kollegan kanssa neukkarissa ja sovittiin vielä viimeiset hommat, kun hän kaivoi korin laatikossa. Selviytymispakkaus minullekin ja pullo Bollinger-shampanjaa. Tässäkö se oli? Viimeiset halaukset, kellokortin leimaus ja kotiin lähtö vedet silmissä. Jopolla huristelin kotiin ja mietin, että ”No niin elämä, paas laittaen parastas – kyydissä ollaan…”

VAPAALLA

Koska kaikki tapahtui niin äkkiä ja työ oli täyttänyt ajatukset 24/7, olin ensimmäiset pari viikkoa kuin puulla päähän lyöty. Kävin mm. katsomassa, kun Victoria ja Daniel kävivät Suomessa vierailulla ja vilkuttivat rahvaalle parvekkeelta. Vilkutin kauppatorilla kuuliaisesti takaisin ja hihittelin, että kaikkea sitä voi päiväaikaan tehdä. Ihmettelin myös sitä, että miten ihmisillä tuntuu olevan paljon aikaa eikä kiirettä minnekään. Mielessä alkoi valjeta ajatus, että kiire ja ”ei aikaa” on kovin suhteellista.

Lokakuusta helmikuuhun voi vapaan sisällön kuvata hyvin lyhyesti. Nukuin, kävin Egyptissä, valmistelin joulua, katsoin Beckejä ja rapsutin kissoja. Olin niin väsynyt, että nukuin keskimäärin 14 tuntia vuorokaudessa ja enemmänkin olisi heittämällä mennyt – en kehdannut. Helmikuussa sain työtarjouksen ja kävin töissä pikavisiitillä kohteliaasti kieltäytymässä. Ahdisti. En meinannut osata talosta ulos. Päätin, että saa olla viimeinen kerta, kun vapaalla työmaalla käyn.

Maaliskuusta alkaen aloin herätä henkiin. Innostuin musiikista uudelleen. Opettelin ajamaan autolla uudelleen. Aloitin spinningin uudelleen ja hajoitin lopulta polvenkin maratoonissa. Menin äitini seuraksi kasvimaata tonkimaan. Aloitin uimastadion kauden. Urheilin ja nautin elämästä ilman aikatauluja ja paineita.

Vaikka urheilin vimmalla, paino oli silti korkealla. Iho oireili ja vatsa oli kipeä. Ystäväni lähipiirissä oli todettu keliakia ja ystäväni sanoi, että iho-oireet näyttää ihan samalta – teepä ruokatesti. Jätä kaikki viljat pois ja palauta ne yksitellen. Huomaat kyllä eron, jos sinulla on jonkun viljan kanssa ongelma. Näin tein. Palautin viimeisenä vehnän ja hallelujaa… Siihen jäi vehnän syönti. Paino tippui 3 kuukaudessa reilu 10 kg.

Tein siis kaikkea mahdollista mukavaa ja täysin mielihalujen mukaisesti. Kesän saldo oli urheilun kannalta huikea. Olin pyöräillyt reilu 1000 km ja uinut reippaasti yli 100 km. Muut hyötyliikunnat tietysti päälle. Polvi ei kestänyt syksyllä enää spinningiä, mutta juoksua kesti. Siispä juoksin. Olin paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan.

Mielessä kaihersi enää pitkään jatkunut parisuhde, joka oli ollut pitkään epätyydyttävä. Syynä oli paljolti oma työorientoituminen, mutta myös se, että olimme hyvin erilaisia ihmisiä. Tiesin, että töissä ollessa en jaksaisi suuria ratkaisuja asian suhteen tehdä. Kaksi viikkoa ennen vuorotteluvapaan loppua erosimme.

Ennen vuorotteluvapaan loppua mietin tulevaisuutta töissä. En ollut tietoisesti hakenut mitään uutta, vaan ajattelin, että jos jotain uutta ilmaantuu, se tulee eteen aikanaan. Eipä tullut. Töissä neuvottelin 3 eri tehtävästä ja lopulta päädyin tehtävään, joka oli vahvasti erilainen kuin edellinen työni. Tein myös muutamia päätöksiä terveempään suuntaan esim. työaika on 8-16 ja jos se ei riitä, on joko tehokkuudessa parantamisen varaa tai työ pitää jakaa toisin – ainakin keskustelen asiasta enkä vain tyydy ”juoksemaan kovemmin”, joka oli aikaisempi ratkaisumallini asiaan.

TAKAISIN TÖIHIN

Aloitin työt eron vuoksi evakosta kahden vaatenyssäkän kanssa. Sovin esimieheni kanssa, että käytän pöytälaatikkoon jääneet ylityötunnit ja aloittelen hissukseen. Olin töissä ensimmäiset viikot n. 5 tuntia päivässä ja aloittelin uudessa työssäni hiljaksiin. Pehmeä lasku – hieno ajatus! Töiden aloitus oli mukavaa. Paineet olivat vähäisiä, tapasin työkavereita, sovin lounastreffejä, opettelin uutta työtä ja työrytmiä.

Rytmin muutos, ero, töiden aloitus. Paljon muutoksia, taas. Unet hävisivät. Nukuin maksimissaan 5 tuntia yössä ja siitäkin yhtäjaksoista unta maksimissaan tunnin. Sain vinon pinon fyysisiä oireita ja kävin lääkärissä, kun olin 5 viikkoa nukkunut miten sattuu, unohtelin asioita enkä voinut luottaa itseeni enää edes sen vertaa, että olisin maitopurkin osannut kaappiin nostaa. Samaan aikaan olisi pitänyt olla vakuuttava uudessa työssä. Lääkäri totesi keskustelujemme päätteeksi, että olin ollut vuorotteluvapaalle jäädessäni pahasti uupunut. Uupumus oli ollut kanssani lomalla vuoden ja palannut, kun tulin tuttuun ympäristöön. Ero siihen päälle, niin eipä sitä ihminen muuta tarvitse. Jäin 4 viikon sairauslomalle.

Sain unet takaisin. Työkuntoinen taas. Huraa. Vuorotteluvapaan jälkeiseen vuoteen sisältyi 5 esimiestä, 4 eri vastuualuetta, 2 organisaatiouudistusta, 2 eri työnantajayhtiötä, vaikka samassa firmassa olinkin koko ajan töissä. Hurjaa vauhtia muutoksia, joihin osaan olin itse syyllinen työpaikan vaihtamisen vuoksi. Olin kuitenkin päässyt työn syrjään kiinni ja olin töissä terveesti klo 8-16 eikä työ pyörittänyt enää koko elämääni… Muutokset olivat oikeaan suuntaan.

Kaikki ei silti ollut kunnossa. Olin hävittänyt yhteyden omaan itseeni vuosien saatossa ja asialle alkoi olla pakko tehdä jotain. Näin jälkeenpäin ajatellen vuorotteluvapaa oli käytännössä vain ensimmäinen vaihe muutosprosessia, joka jatkuu edelleen. Kerron seuraavista vaiheista myöhemmin, jos siltä tuntuu…

Suuri kiitos esimiehelleni. Kiitos myös kaikille ihanille ja vähemmän ihanille työkavereille! Vuosien saatossa on varmasti ollut kestämistä tehokkuusintoilussani sekä ”En luovuta ennen kun sydänkäyrä on suora” -ajattelussani.

Tykkäsitkö siitä, mitä luit? Tue tekemistä kommentoimalla ja jakamalla julkaisua. Voit myös tukea rahallisesti esim. uimareissun tai kahvikupillisen verran ja näin mahdollistat postauksien kirjoittamisen jatkossakin. Kiitos. ❤
Donate Button with Credit Cards

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s